maanantai 12. maaliskuuta 2012

Uudet jauhesammuttimet

Viime keskiviikkona saatiin kerholle sponssina kolme uutta Presto-sammutinta, kiitos maahantuojalle! Ne ovat hiukan järeämpää mallia eli kuusikiloisia, jotta jauhesuihku ei lopahda kesken sammutuspuuhien. Uudet pullot tulevat kaikkiin kolmeen matkaveneeseen, ja kakkossammuttimina palvelevat vanhat 2 kg pönöt. Kirjoittelin myös sammuttimista pikku artikkelin Nautic-lehden turvallisuusnumeroon ja kannustin siinä muitakin suosimaan kuuden kilon malleja. Pitäkää silmät auki kun postiluukku kolahtaa toukokuussa.


Sammuttimien sijoituspaikkoja ei olla vielä päätetty, tässä veneellä puuhastellessa voi jokainen miettiä ja ehdottaa hyviä paikkoja. Varmaan toinen sammuttimista kannattaisi olla perälokerossa, niin kuin Tonicissa on jo ollutkin, jotta siihen pääsee ulkoa käsiksi eikä ole niin tiellä, toinen jossain kohti salonkia mielellään selkeästi näkyvissä että ekakertalainenkin löytää sen tarvittaessa.

Samalla reissulla sammuttimen promokuvien lisäksi nappasin kuvia hienosta uudesta 12 V sähkökaapista:





1 kommentti:

  1. Etenkin toi on merkittävä ero 2kg sammuttimeen et noissa on letkut. Kun yleensä kuitenkin palavat asiat on jossain lokerossa niin letkun ujuttaminen luukun välistä on paljon parempi kuin koko luukun avaaminen, ei tuu liekit silmille. Ja kun tuollaisen 6kg pöntön tyhjentää johonkin lokeroon niin ei siellä kyllä enää mikään pala.

    VastaaPoista