Vene talvipaketissa

Joulun kunniaksi käärittiin vene pakettiin, vaikkakin pari päivää myöhässä ja avatakin saa luultavasti vasta huhtikuun alussa. Joulupaperin kestävyys telakkaoloissa on vähän kyseenalainen joten käytettiin paksua pressua. Tuon hilaaminen ylös on varsin operaatio, mutta kun sen saa jollain keploteltua veneen päälle niin ei lepata ja hajoa kuten kevytpeitteet. Ylimääräistä päänvaivaa meinasi tulla kaidetolpista, joita edellinen omistaja ei ole pressua varten irrotellut, vuosien saatossa alumiininen jalka ja rosteriset tolppa ja kiinnitysruuvi olivat kiintyneet toisiinsa varsin lujasta, vaan CRC:llä, maltilla ja harkitulla väkivallalla nämäkin irtosivat. Paketti tehtiin senverran korkeaksi että veneeseen pääsee jotenkuten sisään asentelemaan, vaikka toki tuo kannella oleilua rajaa aika paljon.



Samalla veneestä siivoiltiin pois maalaussuojat ja lasikuitupölyt. Nyt kun lasikuitupöly on poistettu niin tuota voisi taas lähestyä normaalimmissakin vaatteissa, puupuru on kuitenkin jo paljon mukavampaa ainetta koskapa pysyy siellä missä se on luotu, kun taas tuo lasikuitupöly on niin hienoa että kulkee vaatteissa kaikkialle. Sisäkatto paljastui suht onnistuneeksi, ei tuo toki mikään tehdastason pinta ole, mutta kerhokäyttöön sopiva, valoisuus ja helppohoitoisuus ovat isoja plussia.

Sisäkatto valmis

Tänään hiottiin ja maalattiin sisäkatto. Ei tullut näyttelykelpoista pintaa, mutta toimiva ja paljon valoisampi kuin vanha, eikä maalit tipu syliin vanhojen verhoilumattojen tapaan. Kohtuullisen sottaista hommaa tuo ylöspäin maalaaminen on, ja hiomapölyn määrä on jotain uskomatonta. Kun maalia vähän jäi salongin katosta niin vedettiin samalla tuo moottoritilan yläpuolella oleva sisäkattokin valkoiseksi, alkuperäisen pirteän ruskean sijaan. Tuohan on siis se osa joka alunperin on konehuoneen sisäkattona, mutta tulee nyt osaksi sisätiloja kun konetila kutistuu pienemmän moottorin myötä sohvien tasolle ja sen päälle jää vapaata säilytystilaa. Noita moottoritilan alkuperäisiä vaneriseiniä täytyy vielä siistiä jollain, siellä käytetty vaneri kun ei ole ihan A-laadun viilupinnalla. Kuviakin tullee jonain päivänä, nyt ei maalisilla käsillä käpistelty kameraa.

Tässä jonain päivänä kun käy kuorimassa muovit pois ja vähän siivoaa niin sotkun seasta pitäisi nyt paljastua paljon entistä siistimpi vene. Ja nyt pitäisi toivon mukaan olla lasikuitutyöt ja sitä myöden lasikuitupöly hoideltuna, jolloin veneen voi siivota kunnolla ja alkaa asennella siistimpiä asioita kuten sähköjä ja loppuja puutöitä. Työjärjestyksenä kätevintä vain hoitaa ensin kaikki sottaiset hommat pois niin ei tarvii niitä tehdessä varoa muita asennuksia, riittää kun suojaa / putsaa jälkikäteen ne vanhat asiat jotka jää esiin.

Sinänsä rakentelu veneellä on jäämässä pikkuhiljaa talvitauolle, kelit ei oikein houkuta rakentamaan rannassa ja jotain tenttikausia ja harkkatöiden deadlinejäkin meinaa olla. Varmaan seuraavaksi haalitaan tarvikkeita ja tehdään suunnitelmia valmiiksi kevään asennusoperaatioita varten, ja pyöritellään jotain sisätiloissa tehtäviä asioita kuten peräsinremonttia.

Peräsimen irrotus, osa 2

Lapset, mitä ikinä teettekään, älkää ikinä, ikinä rikkoko haponkestävistä pidätinruuveista kantaa. Lopulta taistelu kesti neljä tuntia, ja kun voitonfanfaari soi makasi kentällä lastujen ja leikkuunesteen seassa kuolleena, katkenneena, hiukan toistakymmentä poranterää ja haavoittuneena, hampaansa menettäneenä, toinen mokoma. Kassakaappiinkin on helpompi porata, ainakin jos uskomme elokuvia, ja miksi emme uskoisi.

Jotenkin 1½h peräsimen avaamiseen ja uretaanien poistamiseen vs. 5h peräsimen irrottamiseen veneestä kuvaa hyvin sitä jotta aina ei mene ihan kuin Strömsössä vaan johonkin pikkujuttuun tuhraantuu yllättävästi aikaa ja hommat venyy. Mutta lopulta kun tuo ruuvi poistui tieltä, peräsin laskeutui kiltisti alas ja erkani veneestä. Ja tuo 40cm korotus pukin alla riittää juuri ja juuri siihen ettei tarvitse kaivaa kuoppaa peräsimen alle jotta se mahtuisi pois. Joskus siis hyvin tehdystä suunnittelusta on apuakin.

Lopulta peräsin päätyi varastolle sisätilojen lämpöön kuivumaan, ja sen osalta homma jatkuu joskus talvemmalla, parin kuukauden kuivattelun jälkeen.

Peräsimen irrotus, osa 1

Koskapa peräsin ei eilen irronnut, yritettiin tänään uudemman kerran. Toinen ruuvi irtosikin kun 5.5mm kuusiokoloavaimesta viilasi noin 5.2 avaimen joka sopi ruuviin. Tiukassa oli kyllä, vaati jatkovarren että kääntyi. Kierteet oli täynnä jotain ruskeaa, liekö ruuvilukitetta.

Toisen ruuvin kanssa ei sitten käynytkään niin hyvin. Kuusiokoloa ei saanut tuossa pysymään, vaan pyörähti tyhjää. Kun sopivaa torx-palaa ei ollut käsillä tuli kokeiltua talttapäällä. 6mm talttapäinen pala vain sattui sopimaan tuonne juuri jämptisti kun hiukan naputteli, vaan ei ollut hyvä ajatus se. Ensimmäinen talttapääpala vääntyi solmuun, ja toinen katkesi ruuvin sisään. Koska tuota talttapään palaa ei tuolta kolosta saanut enää millään pois, eikä pyöristyneeseen koloon enää saanut mitään työkalua sisään, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ruuvin poraaminen pois. Puolen tunnin ähräämisen jälkeen loppui poranterät, tällä päästiin 2/3 ruuvin pituudesta. Seuraavaksi lisää teriä ja yritystä, kyllä tämä vielä tästä.



Samalla tuli hiottua sisäkattoa tasaiseksi jonkun verran. Työkaluna ihan ehdottomaksi osoittautui iso kahva jossa on 3cm vaahtomuovia päällä, mikä lie laatoitustyökalu alunperin. Tuohon kun kiinnittää karkean hiekkapaperin niin jo vain tasoittuu. Suoralla laudalla tuo ei kävisi koska katto on hiukan kaareva, vaahtomuovi tasaa juuri sopivasti ja hyvä kahva yhdistettynä isoon pinta-alaan takaa sen että homma joutuu. Varsinkin kun tuo mikropallo-topcoat-seos on ihan oikeasti helppoa ja nopeaa hioa. Kovalla kitillä olisi tullut kovin tuskainen operaatio tästä. Nyt on eka kolmannes kattoa hiottuna, lisää joskus. Ihan tasaista ei tule yhdellä tasoituskerroksella, mutta riittävän tasaista kyllä.

Peräsimen avaus

Peräsimen kyljessä alkuperäisen täyttöaukon kohdalta alas suuntaava ruskea vana kieli siitä että lapa saattaa olla sisältä märkä, joten pora esiin ja kokeilemaan. Mitenkään suurena yllätyksenä ei päässyt tulemaan se että terä löysi kovan tiukan vaahtoytimen sijaan märkää muhjua. Tämä tarkoittaa sitä että lapa pitää avata ja tilalle laittaa kunnollista vettä imemätöntä ja jäykkää vaahtoa tuon muhjun tilalle. Joten rälläkkä esiin ja lavan kylkeen luukku, tämä menetelmä on jo Teasen peräsinremontista tuttu ja toimivaksi todettu. Kun luukun ympäri oltiin ajettu ura, lähdettiin sitä suostuttelemaan auki leveällä ruuvimeisselillä. Ensin mentiin reunaa pitkin kierros ja toinenkin vähän kerrallaan raottaen ja vasta sitten kammettiin kokonaan auki. Ei sovi rykäistä liian äkkinäisesti ettei mene rikki.

Perinteinen meneltemä on ollut halkaista lapa keskeltä, jolloin kasauksessa tarvitaan jigi koska puoliskot eivät ole kovin muotojäykkiä. Luukun kanssa etuna on se että puoliskot pitävät muotonsa, jolloin kokoaminen on paljon helpompaa. Jos tuonne laittaisi uudestaan uretaania tarvittaisiin luultavasti silti jigi, koska uretaani laajenee aika kovalla paineella, mutta epoksivaahto laajenee paljon kiltimmin ja sen kanssa tämä toimii hyvin. Epoksivaahdon etuna on myös umpisoluinen, vettä imemätön rakenne, joka takaa kestävyyden myös pitkällä aikavälillä.

Kun myrkkymaalit oli jo myrkytöntä pohjaa varten kaavittu aiemmin irti ja nyt siirron yhteydessä venepukki nostettu kuvissa näkyville korokkeille niin ettei kuoppaa tarvita peräsimen irrottamiseen, olivat eväät rempan tekemiseen mitä mainioimmat.

Lapa aukesikin kohtuu helposti, ja pehmenneen vaahdon poistamiseen lavasta ei juuri tuntia kauempaa uponnut. Kosteutta oli varsin reilusti, kun vaahtoa tyrkkäsi ruuvimeisselillä vesi vain tirskui joka kohdasta. Teräsharjalla sai vielä putsattua jämät, joten lapa oli valmis vietäväksi kuivumaan sisätiloihin pariksi kuukaudeksi. Tuo oli mukava availla paikallaollessaan kun oli sopivasti juuri työskentelykorkeudella, kerrankin sai tehdä veneremonttia seisaaltaan hyvässä asennossa eikä jotenkin kolmelle mutkalle taipuneena.

Vaan lavan irrottamisen kohdalla tuli vanha tuttu ystävämme herra Murphy vierailulle. Pinnan kiinnike lähti helposti, ja tässä vaiheessa voitonriemu ehti jo käydä talkoilijan kasvoilla. Vaan kuinkas kävikään, liikerajoitin / peräsintä ylhäällä pitävä murikka onkin kiinni jollain eksoottisen mittaisilla kuusiokoloruuveilla. 5mm avaimella noita sai auki pari kierrosta ennenkuin pyörähti tyhjää, muttei tarpeeksi, istuivat suht tiukassa, välissä on ilmeisesti ruuvilukitetta tai jotain. 5.5mm ei mahdu. Tuumakokojakaan ei ilmeisesti ole tuossa välissä. Ei voi kai muuta kuin viilailla itse tuohon sopivan avaimen, rosterisia ruuveja kun ei oikein helposti poraakaan pois. Hellävarainen suostuttelu ensin kumivasaralla ja sen jälkeen isolla pölkyllä ei myöskään auttanut, peräsin pysyy veneessä vaikka mitä tekisi.

Veneen siirto

Vene vaihtoi nyt paikkaa OV:lle, vakituiselle talvisäilytysalueelle. Joku näppärä oli sitten lukinnut polkupyöränsä venepukkiin, kuvitteli kai jotta tuossahan se pysyy varmasti kiinni... Sikäli mikäli joku kaipaa kulkinettaan niin löytyy Otarannasta puolen kilsan päästä. Samalla paikalla vieraili myös parempi kamera, josta seurasi toki parempia kuvia sisäkatosta nykyisessä, hiontaa ja maalia edeltävässä asussaan.

Sisäkatto, osa 1/n

Kesän aikana sinänsä vielä suhteellisen siisti ja valkoinen salongin kattoverhoilu alkoi tipahtaa syliin, joten parannusta tähänkin piti saada. Heti alussa nykäistiin puoli-irtonaiset verhoilut alas jotta päästiin itse asiaan käsiksi ja takaa paljastui tämä ah niin ihana tahmea kontaktiliiman jämä, jota on hankala saada pois ja toisaalta jonka päälle ei voi kiinnittää oikein mitään. Monella tavalla sitä kokeiltiin, liuottimilla, kaapimalla, raapimalla ja hiomalla. Toimivaksi osoittautui lopulta rälläkkään kiinnitetty teräsharjakuppi, jolla tuon tavaran sai poistumaan katosta. Toki poistuminen tapahtui suht rivakalla vauhdilla ja vähän joka suuntaan joten siivoamista seurasi taaskin. Vaan liimasta päästiin eroon joten voitiin alkaa ihmetellä uutta pintaa kattoon.

Uuden verhoilumaton asentaminen toi väkisin mieleen epätoivoisen sähläämisen syliinputoavien mattojen kanssa liimahöyryjen keskellä, joka ei varsinaisesti houkuttanut. Samalla haluttiin myös mahdollisimman helppohoitoinen ja valoista pinta, joten päätettiin tasoittaa ja maalata sisäkatto. Sopivan helposti levitettävää ja hiottavaa tasoitetta tehtiin sotkemalla topcoatiin rutkasti mikropalloja, sellaiseksi sotkuksi että vielä juuri pensselillä leviää mutta kerrospaksuutta saa rutkasti enemmän, niin jää jotain hiottavaakin. Mukavasti tuo ainakin peitti rälläkänjäljet ja muita pieniä koloja. Isompia toki kitattiin pois jo ennen tasoituskerroksen levitystä, ja törröttäville pultinpäille näytettiin katkaisulaikkaa. Ja ennen kuin maalipurkkien avaamista edes harkittiin suojattiin sisätilat jotta ei tule samalla vaihdettua koko veneen väriä. Toki tuohon ekaan kerrokseen tuli nyt paljon valumia ja muuta mutta ne poistuu kun tuo hiotaan, jolloin tuloksena on toivottavasti jotakuinkin tasainen pinta ja siihen vedetään kerros mattavalkoista. Vene muuttui samantien kovasti valoisammaksi, toki ilme on vähän erilainen kuin verhoilumatolla, pelkistetympi.



Kun tämän saa hiottua on lasikuitutyöt ja muut hienoa pölyä tuottavat työt valmiit ja seuraa suursiivous, jonka jälkeen voi paremmin alkaa katsella hienovaraisempia juttuja kuten sähköjä, ja samalla työmaakin alkanee näyttää vähän valmiimmalta ennemmin kuin hyvinsekoitetulta kaatopaikalta. Huomenna vene siirtyy Design Factoryn pihalta telakalle talvisäilöön, rakentelua jatkejaan niin kauan kuin tarkenee. Ja toki jotain juttuja pystyy sisätiloissakin, mm. peräsinremontti on tarkoitus tehdä talven aikana, nyt se menee jo vanhalla kokemuksella ja sujunee siten helposti kun harjoittelu on jo tehty. Peräsinremontin ennakoimiseksi laitellaan pukin alle korotuspalikat jolloin ei tarvii kaivella kuoppaa, pääsee helpommalla.

Sisustan puutöitä

Käytiin kaupasta arkki vaneria hankaloittamaan veneessä liikkumista. Ulkona ei tällä kelillä sovi säilyttää, ja kun tuo ei kokonaisena mahdu sisään niin piti sitten pilkkoa samantien. Ja kun nyt saha oli jo esillä niin samalla tuli sipisteltyä levynpalasia hiukan lisää. Tästä seurasi hetken sovittelun jälkeen paaran sohva/säilytyskokonaisuuden valmistuminen.

Päällilevy leikattiin mittaamalla ensin tarvittava leveys 250 välein, piirtämällä tästä hahmotelma muodosta vaneriin sentin työvaralla ja siitä aihion sahaus. Aihio soviteltiin kohdilleen ja piirreltiin taas kynän ja sopivan pienen välipalan kanssa seinän muotoa mukaileva viiva tuohon levyyn, josta sitten sahaus lopulliseen muotoon. Sama meneltemä kuin akkukotelon laipioissa siis, lienee kätevin ja nopein tapa tehdä kaarevaan seinään vastaava levy.

Kun levy asettui paikalleen leikeltiin vielä pistosahalla kolot lukitussalvoille ja laitettiin nekin paikalleen. Kaappiosan etureunaan laitettiin pieni lista jotta kamat ei tule heti lattialle kun luukun avaan.

Koko rakennelman ajatus on yhdistää vanhojen mallien hyvät puolet ja poistaa huonot. Avolokerot, kuten tässä veneessä oli alunperin, on helposti käsillä ja tekee veneestä avaramman, mutta pohjalle sedimentoituu melkoinen kamakasa, eikä mikään pysy järjestyksessä. Suljetut kaapit, kuten kerhon toisessa veneessä on, tarjoaa enemmän säilytystilaa, mutta pohjalta on myös hankala kaivaa mitään, liukuovet tipahtelee uristaan, ja vene on ahtaamman tuntuinen. Nyt suurimman osan tavarasta voi laittaa kaappiosaan, ja pikkutavarat tuohon päälle. Rakenteen pitäisi kestää enemmänkin käyttöä, ja sisäosan avaruuskin säilyi jotenkuten.



Heräteostona rautakaupasta tarttui kaidepehmusteet, eli sähköputkea ja putkieristettä. Pelkkä putkieriste ei kestä, vaijeri syö itsensä siitä läpi. Tässä kehitysversiossa sähköputki pitää vaijerin sisällään, joten tämän pitäisi kestää kohtuu hyvin. Ja hinta on naurettavan halpa.

Konepeti valmis

Vetolaitteen asennusaukko saatiin viimeisteltyä ja tämän kunniaksi vedettiin koko tuon konepedin yli paksulti epoksiprimeriä kosteussuojaksi. Vetolaitteen kauluksen kiinnitysreiät porailtiin ja kierteytettiin myös, joten nyt koko konepeti on valmiina moottorin ja vetolaitteen asennukseen.



Maalin kuivumista ihmetellessä irroteltiin vanhan kattoverhoilun liimoja, ja vihdoin löytyi tapa jolla nuo lähtee järkevästi. Messinkiharja rälläkkään kiinnitettynä puree tuohon oikein hyvin, ei tee liian syviä jälkiä alla olevaan kuituun eikä mene tukkoon. Kuvassa oleva ikkunaseinä tuli puhtaaksi vartissa. Tällä meiningillä saadaan koko katto puhtaaksi muutamassa tunnissa, ja voidaan alkaa ihmetellä siihen uutta pintaa.



Keittiön vetolaatikot modattiin nyt uuden jääkaapin ja isomman tiskialtaan kanssa sopiviksi. Alempaa piti lyhentää senverran ettei osu jääkaappiin. Ylempää pudotettiin 35mm alaspäin jotta isompi ja syvempi allas mahtuu, ja lyhennettiin niin että altaan poistoletku kulkee laatikon ja jääkaapin välissä. Uusi etulevy tehtiin tuon 35mm korkeammaksi jolloin peittää aukon kuten ennenkin eikä tarvinnut vaihtaa koko etuseinää. Hellan pakoputki saattaa myös löytää tiensä tuota kautta, tai sitten jostain muualta, tämä selviää kun saadaan hella veneeseen ja ruvetaan sovittelemaan.

Vetolaite kurkistaa pohjan läpi

Uuden rälläkän (kolmas tässä projektissa, miksi maailman työkalut on nykyisin niin huonoja? Nyt hommattiin vähän laadukkaampi, josko vaikka kestäisikin hetken...) voimin vetolaitteen reikä tuli viimeisteltyä ja laitetta pääsi sovittamaan paikalleen. Seuraavaksi pitää suojata tuo uusi laminaatti epoksilla, kierteyttää kiinnitysreiät ja sitten sähkömoottorin vetolaitteeneen voisikin jo juntata paikalleen.

Reikä pohjassa

Vaikka veneenhoito vaatii usein vähän rajumpaa hellyyttä niin silti sitä on hiukan outo tunne kun aloittaa ison reiän veneen pohjaan. Vaan vetolaitteen oli päästävä ulos, joten ei muuta kuin työkaluarsenaali esille ja yrittämään. Aluksi varmistettiin alumiinikauluksen laminoinnin riittävyys tekemällä pari kiinnityspultinreikää kokeeksi. Jossain 15mm kohdalla meinasi jo tulla epäusko reikien kohdasta, mutta oli siellä alumiinia. Kuitua oli lopulta 18mm, joka on ehkä tuplat riittävästä, mutta eipähän tarvii miettiä irtoaako moottori tuosta.

Helpon osuuden jälkeen alkoikin sitten se haastavampi, miten päästä koko laminoidusta kakusta ja veneen pohjasta läpi vetolaitteen mentävän aukon verran. Aluksi pari reikää poralla ja pistosahalla siitä. Lasikuidulle sopivia teriä ei saa riittävän pitkinä, joten piti mennä naulaisen puun purkuterällä jonka pitäisi kestää myös metallin ajamista. Puuteristähän häviää hampaat samantien, ovat liian pehmeitä. Yleensä karkeampi metalliterä on ollut kuidulle hyvä. Nuo purkuterätkään ei oikein hommasta tykänneet ja vaativat aika paljon jäähdytystä vedellä, sentin tai kaksi pääsi kerralla ja kolme terää meni ihan loppuun tuon reiän tekemiseen. Lisäksi suurin osa oli pakko ajaa pohjan alta kun moottoritilassa ei mahdu kääntymään sahalla. Puolentunnin ähräämisellä tuohon kuitenkin sai jonkinlaisen reiän, josta sitten pala kerrallaan laajentamaan riittävän isoksi. Ensin pistosahalla about muotoon, ja loput pienellä rälläkällä ja karkealla lamellilaikalla. Paha kyllä rälläkät pääsi loppumaan kun molemmat hajosivat, pitää hakea uusi ja jatkaa jossain vaiheessa loppuun. Eivät kai pidä lasikuitupölystä pitkällä aikavälillä. Ovat kyllä ihan ehdottoman näppäriä kapineita lasikuidun muotoiluun, mitä nyt sotku on melkoinen.

Tuosta aukosta ylijäänyt pala toimii myös hyvänä tarkastuksena laminointien onnistumisesta, ja näytti olevan koko kakku oikein hyvin onnistunutta, kovaa laminaattia ilman reikiä tai kuivia kohtia.

Vetolaitteen kauluksen laminointi valmis

Parin illan laminoinnin jälkeen tuon alumiinikauluksen päällä alkaa olla reilun sentin kerros kuitua, joka riittää varmasti pitämään moottorin paikallaan, varsinkin kun suuri osa kuidusta on suunnattu suurimman rasituksen suuntaan eli eteen-taakse. Kun jokunen ilta oli turattu erilaisilla matoilla ja kiroiltu tuon kuopan yli laminointia johon mikään muu kuin katkokuitu ei suosiolla taipunut, todettiin että näin ei tule valmista järkevällä työmäärällä joten vaihdettiin taktiikkaa. Keskikuoppa ja raunoja tasattiin sekalaisilla matonpaloilla siten että saatiin lähempänä tasaista oleva pinta. Tähän sitten lanattiin 8 paksuhkoa yksisuuntamattoa joissa on ohut katkohuopa välissä. Näin saatiin lopulta pienellä työllä paljon kuitua kiinni ja luja paketti. Olisi pitänyt aloittaa suoraan tästä muutaman katkokerroksen jälkeen. Seuraavaksi reikä pohjaan ja vetolaite paikalleen.

Akkukotelojen laminoinnit, vanhojen mittarireikien paikat ja muutamat umpeenkitatut reiät vedettiin topcoatilla. Sekoiteltiin pieni erä, vaan tuo olikin todella riittoisaa tavaraa joten vedeltiin loput sitten akkukotelon pohjaan josta tulikin täysvalkoinen.

Laminointia

Taas laminoitiin. Lisää mattoa vetolaitteen asennuskaulukselle ja keulasta lokianturin reikää umpeen. Lisäksi raapaistiin kulkuaukon viereisen laipion seinät puhtaaksi vanhoista vanerinjämistä, tasattiin mittarinaukkojen laminaatti ja poistettiin seinästä aine jolla nuo verhoiluvanerit olivat aikanaan kiinni. Mitä ikinä olikaan niin tavara oli pirun tiukassa, osa lähti paloina taltalla mutta suurimpaan osaan ei auttanut kuin rälläkkä. Operaation jälkeen veneessä oli pölyä muutaman millin kerros, kuin lumisateen jäljiltä. Vaan imurilla lähtee, ja kun samalla avustettiin kasa ylimääristä rojua ulos niin seuraavaksi on taas tilaa tehdä.

Lisää laminointia

Moottorin kauluksen kiinnitys eteni ensin kittaamalla kauluksen ympäristöön tasainen viistous jotta sen yli saa laminoitua tiivisti, ilman ilmakuplia. Matto kun taipuu paljon kivammin pyöreän muodon yli, terävän kulmat tuottaisi hankaluuksia.


Kun kitti kuivahti, kauluksen yli vedettiin muutama kerros lasikuitua. Tuossa on nyt lopulta katkomattoa, rovinkia ja yksisuuntaista iloisessa sekamelskassa. Alkuperäinen ajatus oli laittaa ensin katkomatto tartunnaksi, sitten muutama kerros rovinkia kun se on kivan notkeaa, ja kun alumiinirenkaan muoto on hiukan tasoittunut niin katkomatto väliin jälleen varmistamaan hyvä kerrosten yhtessäpysyminen ja sen jälkeen pitkittäisellä suuntakuidulla koska suurimmat rasitukset moottorista tulee eteen-taakse-suunnassa. Toisen rovinkikerroksen kohdalla tuli vain todettua että vaikka tuo paksu rovinki taipuu vaikka mihin niin venymään se ei suostu, joten tuon alumiinirenkaan keskellä olevan kuopan täyttäminen oli suht mahdotonta ilman ilmakuplia, joita tuonne ei sovi jättää. Joten parista rovinkikerroksesta tuli nykytaidetta jonka jälkeen jatkuu suunnitelman mukaisesti. Ilta loppui kesken ensimmäisen suuntakuidun jälkeen, jatkuu seuraavassa osassa.


Kitin kuivumista odotellessa viistottiin keulasta toinen vanhan lokin anturirei'istä, kun uudessa oli yhdistemäanturi. Toki tuon olisi voinut tehdä hiukan helpommin ennen anturin sikaamista paikalleen, mutta pikkurälläkkä taipuu ahtaissakin koloissa ja syö kuitua kivan helposti. Ongelmana on korkeintaan tuon kapineen ruuansulatuksen lopputuote, jota on nyt myös keulakajuutan jokaisessa mahdollisessa kolossa.

Heloitus

Veneen heloitus uusittiin jo keväällä huhti-toukukuun vaihteessa jotta purjehtijakursseja päästiin vetämään hyvin toimivalla veneellä, Triptonicin peruskunnostus kun laajeni senverran ettei sitä saatu lopulta vielä toukokuun alussa vesille niin korvattiin tällä jotta saatiin kurssit pyörimään. Tässä kuvia heloituksesta. Listassa näkyy aika kattavasti se kasa parannuksia jotka FEneeseen kannattaa tehdä, lähtökohtana kun oli tässä tapauksessa käytännössä originaalikuntoinen vene.

Hyvä purjehdusheloitus lisää hirveän paljon mukavuutta kun asioita on helppo ja sujuva tehdä. Samalla purjeet tulee yleensä laitettua retkelläkin paremmin, kun trimmaaminen on vaivatonta. Ja nyt sähkömoottorin kanssa tuo hyvä trimmattavuus on entistä suuremmassa arvossaan, kun purjeiden tulee toimia pääasiallisena voimanlähteenä.

Käytännössä heloitus tehtiin aika pitkälti samanlaiseksi kuin mitä se on Teaseen rakentunut aikojen saatossa. Kun molemmat FEneet on samanlaisia on kerholaisten helppo vaihtaa veneestä toiseen, ja aika on kertonut hyvin mikä toimii ja miten. Molempien rakentelussa toki mallia on otettu myös luokkaliiton foorumilta monesti. Toki pieniä parannuksia on keksitty ja tehty sinne, tänne ja tuonne.

* Levangin säätö taljalla sormileikkuritappien sijaan, paljon helpompi trimmata isoa vetoon, etenkin kryssillä tuosta on iloa. Yhtenäinen köysi mahdollistaa vapaan puolen irrottamisen ilman että tarviisi könytä alareunalle, ja 1:3 on välityksenä useimpiin tilanteisiin hyvä. Ainoa missä tämä ratkaisu häviää hienoille automaattilevangeille on se että ennen vendaa pitää laittaa naru takaisin alapuolen ravulle jollei halua että vaunu menee vendan jälkeen alas.


* Uudet fallilukot, gaijat siirretty ravuille. Ihan mieletön parannus käyttömukavuuteen verrattuna vanhoihin jumittaviin.


* Skuuttivaunujen säätö taljalla. Mallia Harald, paitsi että vaunun palauttava kuminauha on vedetty plokin kautta, jolloin tuo kuminauha jaksaa oikeasti vetää vaunua niinkauan kuin skuutissa ei ole paljon kuormaa. Jos tuon haluaisi liikkumaan kuorman alla pitäisi vaihtaa laakeroituun kiskoon, joka on taas kertaluokkaa isompi ja hintavampi operaatio. Vaan nytkin näillä saa paljon helpommin houkuteltua keulapurjeen muotoonsa kuin sillä perinteisellä menetelmällä jossa keikutaan alapuolen sivukannella siirtelemässä vaunua.


* Uusi keulaluukku, vanha vuosi ihan kunnolla. Lewmarin low profile 60 sopii tuohon kun reikää hiukan laajentaa.


* Ravut skuuttivinsseille. Paljon näppärämmät kuin vanhat knaapit, ja kun nuo knaapit poistui niin istumamukavuus parani myös huomattavasti.


* Spinnukamat laiteltiin koska veneestä ei niitä löytynyt. Kuvassa etummainen ploki joka kääntää takaplokilta tulevan skuutin vinssille. Näillä saadaan skuutti kulkemaan siististi laitaa pitkin jolloin se ei sotkeennu mihinkään. Eli yhteensä 2* plokit skuutille ja plokit & ravut barbereille. Ylä- ja alagaijat veneestä löytyikin valmiina. Lisäksi hommattiin spinnupuomin pussi pääpuomille (WB-sails), joka on hirveän kätevä kun puomi ei pyöri kannella rikkomassa kantta ja varpaita, ja on suoraan tassun ulottuvilla nostossa.


* Mastosta uusittiin fallien pylpyrät, sieltä kun löytyi vaijerifallien pylpyrät vaikka köysiin on jo siirrytty. Nuo olisivat syöneet fallit puhki aika nopeasti. Samalla asenneltiin uusi VHF-antenni mastonhuippuun.