sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Peräsimen kittailua osa 3

Tänään jatkettiin taas tutustumista kittailun ihmeelliseen maailmaan. On se vaan kumma, miten sitä kittiä sekoittaessa meinaa tehdä mukamas sopivan määrän töhnää ja levittäessä huomaa sitä olevankin melko niukasti. Sitten sitä yrittää levittää mahdollisimman ohuelti, jotta mukamas saisi kaikki kolot täytettyä. Samalla toivoo, ettei mihinkään jää liikaa hiottavaa... Kitattiin siis toivottavasti viimeistä kertaa koloja täyteen ja samalla oli tarkoitus tehdä tarvittavia korjauksia profiilin muotoon etenkin kriittisessä etureunassa, tällä kertaa mallin avulla.

Siipiprofiilin muotoon on olemassa vapaasti saatavilla erilaisten NACA-sarjojen taulukkoja, joista voisi laskea tarkat mitat erilaisten profiilin ääriviivoille. Tyydyimme kuitenkin hakemaan vain symmetristä profiilia, joten taulukoiden käyttö olisi vaatinut ensin alkuperäisen profiilin sarjan selvittämisen ja sitten vielä huomioimaan mahdolliset alkuperäiset valmistusepätarkkuudet. Käytännössä olisi ollut edessä koko peräsimen kittaus/hionta pilkunviilaus-operaatio, johon ei nyt haluttu lähteä vaan tehdään peräsimestä ehjä ja purjehdittava.

Symmetrisyys katsotaan ottamalla referenssiä kahdesta kohtaa peräsimen ehjästä paapuurin kyljestä ohuen vanerin avulla. Tuo osoittautuikin sitten varsin aikaa vieväksi operaatioksi, kun ei heti ensimmäisellä yrityksellä saatu etureunaa osumaan riittävästi kohdalleen. Kuvassa on vielä yrityksenä ottaa muotoa lyijykynän ja sen ympärille työnnetyn mutterin avulla "suuntaispiirtimellä", mutta jyrkästi kaarevan etureunan kanssa se ei sellaisenaan oikein toiminutkaan. Tulee liian suurta sädettä. Olisi tarvinnut jonkun toisenlaisen patentin, jonka puuttuessa tyydyttiin nyt huomattavasti hitaampaan yhdistelmään viila, hiekkapaperi ja silmä + päivänpaiste.

Tuolla menetelmällä aikamme hiottuamme totesimme, jotta jokohan riittäisi ja sovitettiin vanerisabluunoita styyran puolen työmaahan. Muodot olivat etureunassa säilyneet kohtuu hyvin, vielä kerros lisää kittiä ja sitten kuivumaan. Jokohan se alkaisi olemaan... Profiilin hiominen optimiin tahtoo olla sen verran aikaa vievä prosessi, että tyydytään nyt tekemään riittävää ja samalla työ tekijäänsä opettaen.

Samalla työskennellessä tuli huomattu eräs tyypillinen vuotokohta vanhoissa peräsimissä: teräksisen peräsinakselin ja lasikuituisen lavan sauma on tiivistetty kittaamalla, joka ei myötäile lavan ja akselin hieman eläessä. Tässäkin saumassa oli havaittavissa pienen pientä irvistystä akselin ja kitin välissä. Periaatteessa nyt peräsimeen laitettu epoksivaahto on vettä imemätöntä, eikä vaaraa siten ole, mutta täytynee tiivistää tuokin vielä Sialla.

3 kommenttia:

  1. Kannattaisi tehdä ne köliprofiilit niin, että etuosa on J-muotoinen. Silloin on etureunan keskiosan löytäminen toisarvoista.

    VastaaPoista
  2. Joo J:n muotoinen jigi olisi varmasti tarkkuudeltaan paras ratkaisu, jos olisi lähdetty tekemään ajan kanssa tarkaa jigiä ja siitä kisaoptimia peräsintä. Nyt oli kuitenkin vain tarkoitus saada silmän avuksi jotain referenssiä peräsimen styyran kyljelle, jota ollaan muotoilemassa kiinnilaminoidun sauman jäljiltä. Tarkoitus ei ole siis varsinaisen peräsimen profiilia muuttaa, vain saattaa se styyran kyljellä kiinnilaminoidun sauman kohdalla entiselleen. J-muodon tekeminen olisi varmaankin vienyt enemmän aikaa, eikä sitä nyt varsinaisesti edes harkittu, kun helpommallakin toivottiin pääsevän.

    Viittaat ilmeisesti tuohon etureunan sopimattomuuteen: Tarkoitin, että jigissä etureunan muoto oli vaikein saada kopioitua, taisi vain olla liian epäselvästi sanottu. Mitä enemmän pinta kaartuu, sitä enemmän tuo kynä+mutteri-menetelmä tekee isompaa sädettä, kuin alkuperäinen pinta. Peräsinlavan suoremmalla osuudella sillä saa varsin tarkan viivan siirrettyä vaneriin, mutta etureunassa joutuu menemään enemmän silmällä hakien. Tuon joutui oppimaan kantapään kautta tällä kertaa. Oppia ikä kaikki, ikävä oppia kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä lisäyksenä: kun tehtiin jigiä suoraan pinnasta kopioimalla, eikä absoluuttisten mittojen avulla (NACA-profiilit), ei etureunan keskikohtaa tarvitse edes määrittää. Jigi istuu melko kiltisti oikealle kohdalleen näillä toleransseilla, varsinkin kun merkkaa vaneriin peräsinlavan takareunan sijainnin.

      Poista