Sisustan puutöitä

Käytiin kaupasta arkki vaneria hankaloittamaan veneessä liikkumista. Ulkona ei tällä kelillä sovi säilyttää, ja kun tuo ei kokonaisena mahdu sisään niin piti sitten pilkkoa samantien. Ja kun nyt saha oli jo esillä niin samalla tuli sipisteltyä levynpalasia hiukan lisää. Tästä seurasi hetken sovittelun jälkeen paaran sohva/säilytyskokonaisuuden valmistuminen.

Päällilevy leikattiin mittaamalla ensin tarvittava leveys 250 välein, piirtämällä tästä hahmotelma muodosta vaneriin sentin työvaralla ja siitä aihion sahaus. Aihio soviteltiin kohdilleen ja piirreltiin taas kynän ja sopivan pienen välipalan kanssa seinän muotoa mukaileva viiva tuohon levyyn, josta sitten sahaus lopulliseen muotoon. Sama meneltemä kuin akkukotelon laipioissa siis, lienee kätevin ja nopein tapa tehdä kaarevaan seinään vastaava levy.

Kun levy asettui paikalleen leikeltiin vielä pistosahalla kolot lukitussalvoille ja laitettiin nekin paikalleen. Kaappiosan etureunaan laitettiin pieni lista jotta kamat ei tule heti lattialle kun luukun avaan.

Koko rakennelman ajatus on yhdistää vanhojen mallien hyvät puolet ja poistaa huonot. Avolokerot, kuten tässä veneessä oli alunperin, on helposti käsillä ja tekee veneestä avaramman, mutta pohjalle sedimentoituu melkoinen kamakasa, eikä mikään pysy järjestyksessä. Suljetut kaapit, kuten kerhon toisessa veneessä on, tarjoaa enemmän säilytystilaa, mutta pohjalta on myös hankala kaivaa mitään, liukuovet tipahtelee uristaan, ja vene on ahtaamman tuntuinen. Nyt suurimman osan tavarasta voi laittaa kaappiosaan, ja pikkutavarat tuohon päälle. Rakenteen pitäisi kestää enemmänkin käyttöä, ja sisäosan avaruuskin säilyi jotenkuten.



Heräteostona rautakaupasta tarttui kaidepehmusteet, eli sähköputkea ja putkieristettä. Pelkkä putkieriste ei kestä, vaijeri syö itsensä siitä läpi. Tässä kehitysversiossa sähköputki pitää vaijerin sisällään, joten tämän pitäisi kestää kohtuu hyvin. Ja hinta on naurettavan halpa.

Konepeti valmis

Vetolaitteen asennusaukko saatiin viimeisteltyä ja tämän kunniaksi vedettiin koko tuon konepedin yli paksulti epoksiprimeriä kosteussuojaksi. Vetolaitteen kauluksen kiinnitysreiät porailtiin ja kierteytettiin myös, joten nyt koko konepeti on valmiina moottorin ja vetolaitteen asennukseen.



Maalin kuivumista ihmetellessä irroteltiin vanhan kattoverhoilun liimoja, ja vihdoin löytyi tapa jolla nuo lähtee järkevästi. Messinkiharja rälläkkään kiinnitettynä puree tuohon oikein hyvin, ei tee liian syviä jälkiä alla olevaan kuituun eikä mene tukkoon. Kuvassa oleva ikkunaseinä tuli puhtaaksi vartissa. Tällä meiningillä saadaan koko katto puhtaaksi muutamassa tunnissa, ja voidaan alkaa ihmetellä siihen uutta pintaa.



Keittiön vetolaatikot modattiin nyt uuden jääkaapin ja isomman tiskialtaan kanssa sopiviksi. Alempaa piti lyhentää senverran ettei osu jääkaappiin. Ylempää pudotettiin 35mm alaspäin jotta isompi ja syvempi allas mahtuu, ja lyhennettiin niin että altaan poistoletku kulkee laatikon ja jääkaapin välissä. Uusi etulevy tehtiin tuon 35mm korkeammaksi jolloin peittää aukon kuten ennenkin eikä tarvinnut vaihtaa koko etuseinää. Hellan pakoputki saattaa myös löytää tiensä tuota kautta, tai sitten jostain muualta, tämä selviää kun saadaan hella veneeseen ja ruvetaan sovittelemaan.

Vetolaite kurkistaa pohjan läpi

Uuden rälläkän (kolmas tässä projektissa, miksi maailman työkalut on nykyisin niin huonoja? Nyt hommattiin vähän laadukkaampi, josko vaikka kestäisikin hetken...) voimin vetolaitteen reikä tuli viimeisteltyä ja laitetta pääsi sovittamaan paikalleen. Seuraavaksi pitää suojata tuo uusi laminaatti epoksilla, kierteyttää kiinnitysreiät ja sitten sähkömoottorin vetolaitteeneen voisikin jo juntata paikalleen.

Reikä pohjassa

Vaikka veneenhoito vaatii usein vähän rajumpaa hellyyttä niin silti sitä on hiukan outo tunne kun aloittaa ison reiän veneen pohjaan. Vaan vetolaitteen oli päästävä ulos, joten ei muuta kuin työkaluarsenaali esille ja yrittämään. Aluksi varmistettiin alumiinikauluksen laminoinnin riittävyys tekemällä pari kiinnityspultinreikää kokeeksi. Jossain 15mm kohdalla meinasi jo tulla epäusko reikien kohdasta, mutta oli siellä alumiinia. Kuitua oli lopulta 18mm, joka on ehkä tuplat riittävästä, mutta eipähän tarvii miettiä irtoaako moottori tuosta.

Helpon osuuden jälkeen alkoikin sitten se haastavampi, miten päästä koko laminoidusta kakusta ja veneen pohjasta läpi vetolaitteen mentävän aukon verran. Aluksi pari reikää poralla ja pistosahalla siitä. Lasikuidulle sopivia teriä ei saa riittävän pitkinä, joten piti mennä naulaisen puun purkuterällä jonka pitäisi kestää myös metallin ajamista. Puuteristähän häviää hampaat samantien, ovat liian pehmeitä. Yleensä karkeampi metalliterä on ollut kuidulle hyvä. Nuo purkuterätkään ei oikein hommasta tykänneet ja vaativat aika paljon jäähdytystä vedellä, sentin tai kaksi pääsi kerralla ja kolme terää meni ihan loppuun tuon reiän tekemiseen. Lisäksi suurin osa oli pakko ajaa pohjan alta kun moottoritilassa ei mahdu kääntymään sahalla. Puolentunnin ähräämisellä tuohon kuitenkin sai jonkinlaisen reiän, josta sitten pala kerrallaan laajentamaan riittävän isoksi. Ensin pistosahalla about muotoon, ja loput pienellä rälläkällä ja karkealla lamellilaikalla. Paha kyllä rälläkät pääsi loppumaan kun molemmat hajosivat, pitää hakea uusi ja jatkaa jossain vaiheessa loppuun. Eivät kai pidä lasikuitupölystä pitkällä aikavälillä. Ovat kyllä ihan ehdottoman näppäriä kapineita lasikuidun muotoiluun, mitä nyt sotku on melkoinen.

Tuosta aukosta ylijäänyt pala toimii myös hyvänä tarkastuksena laminointien onnistumisesta, ja näytti olevan koko kakku oikein hyvin onnistunutta, kovaa laminaattia ilman reikiä tai kuivia kohtia.

Vetolaitteen kauluksen laminointi valmis

Parin illan laminoinnin jälkeen tuon alumiinikauluksen päällä alkaa olla reilun sentin kerros kuitua, joka riittää varmasti pitämään moottorin paikallaan, varsinkin kun suuri osa kuidusta on suunnattu suurimman rasituksen suuntaan eli eteen-taakse. Kun jokunen ilta oli turattu erilaisilla matoilla ja kiroiltu tuon kuopan yli laminointia johon mikään muu kuin katkokuitu ei suosiolla taipunut, todettiin että näin ei tule valmista järkevällä työmäärällä joten vaihdettiin taktiikkaa. Keskikuoppa ja raunoja tasattiin sekalaisilla matonpaloilla siten että saatiin lähempänä tasaista oleva pinta. Tähän sitten lanattiin 8 paksuhkoa yksisuuntamattoa joissa on ohut katkohuopa välissä. Näin saatiin lopulta pienellä työllä paljon kuitua kiinni ja luja paketti. Olisi pitänyt aloittaa suoraan tästä muutaman katkokerroksen jälkeen. Seuraavaksi reikä pohjaan ja vetolaite paikalleen.

Akkukotelojen laminoinnit, vanhojen mittarireikien paikat ja muutamat umpeenkitatut reiät vedettiin topcoatilla. Sekoiteltiin pieni erä, vaan tuo olikin todella riittoisaa tavaraa joten vedeltiin loput sitten akkukotelon pohjaan josta tulikin täysvalkoinen.

Laminointia

Taas laminoitiin. Lisää mattoa vetolaitteen asennuskaulukselle ja keulasta lokianturin reikää umpeen. Lisäksi raapaistiin kulkuaukon viereisen laipion seinät puhtaaksi vanhoista vanerinjämistä, tasattiin mittarinaukkojen laminaatti ja poistettiin seinästä aine jolla nuo verhoiluvanerit olivat aikanaan kiinni. Mitä ikinä olikaan niin tavara oli pirun tiukassa, osa lähti paloina taltalla mutta suurimpaan osaan ei auttanut kuin rälläkkä. Operaation jälkeen veneessä oli pölyä muutaman millin kerros, kuin lumisateen jäljiltä. Vaan imurilla lähtee, ja kun samalla avustettiin kasa ylimääristä rojua ulos niin seuraavaksi on taas tilaa tehdä.