maanantai 15. elokuuta 2011

Akkukoteloiden rakentelua

Viikonlopun aikana akut alkoi löytää paikkaansa. Ekana piti vähän purkaa sohvan rakenteita jotta levyyn sai leikattua siististi isomman aukon. Tämän jälkeen luukkua pitävä lista liimailtiin takaisin paikalleen. Sohvan keskellä olevaan tukilaipioon leikeltiin akunmentävä kolo, koska muuten akkuja ei saa tuonne fiksusti mahtumaan. Tuo laipio oli aika ohutta vaneria joten vaikutus veneen rakenteelliseen lujuuteen on olematon, tuon tehtävä on vain kannatella sohvaa, kyljen jäykistämiseen se ei ainakaan merkittävästi osallistu. Ihan keulaan asti eivät akut mene myöskään, koska tila käy liian matalaksi pohjan kaartuessa. Vaan mahtuvat kuitenkin, keittiön puolella läpiviennit mahtuu olemaan entisellä paikallaan ja styyralla keskimmäisestä säilytyslokerosta jää suurin osa jäljelle, akkujen takareuna tulee luukun etureunan kohdille.

Akut pysyy tilassa paikoillaan pienten kannatuslaipioiden avulla. Näitten tekemisessä ekologisuus (ja laiskuus) vei taas voiton ja materiaaliksi valikoitui entinen keittiön pöytälevy ja vanhan sähkökaapin levy. Venevaneriahan nuo kuitenkin ovat, ja toimivuus on yhtä hyvä kuin uudella. Toki esteetikko voisi sanoa ettei näytä niin hyvältä mutta toisaalta hippi riemastuu kun sademetsiä kaadetaan vähemmän.

Laipiot leikeltiin ensin suunnilleen muotoon, jonka jälkeen aloitettiin hienosäätö. Käteväksi osoittautui ensin työntää hiukan ylikokoinen laipio niin lähelle oikeaa paikkaa ja asentoa kuin mahdollista ja sen jälkeen piirtää kyljellään olevalla kynällä veneen pohjan muoto laipioon. Kynän kärkihän kulkee tällöin muutaman millin pohjan yläpuolella, jolloin viivan muoto seuraa veneen muotoa ja tuo on helppo vetäistä pistosahalla muotoon. Tarpeen vaatiessa pari kierrosta jos ekan jälkeen on vielä hiukan liian iso laipio. Laipiot ei tule sohvan etureunassa ihan alas asti, jotta mahdollisesti tuonne pääsevä vesi voi kulkea vapaasti pilssiä kohti. Ei tuonne toki pitäisi vettä mistään mennä mut parempi olla tekemättä taskuja johon se voisi jäädä seisomaan.

Kun paaran laipiot saatiin leikattua styyralle oli helppo kopioida muoto, eivät toki ihan kerrasta istuneet mutta aika lähellä totuutta ja sovittamiseen tuskin tulee montaa hetkeä menemään. Laipiot tulee kiinni sohvan kylkeen ja kanteen liimalla ja ruuveilla pienten rimanpätkien kanssa, ja laminoidaan kevyesti pohjaan jotta pysyvät varmasti paikallaan, akuillahan on kuitenkin hiukan painoa. Tästä tulee aika hyvä ja tukeva kiinnitys akustolle kun saadaan valmiiksi.



Sivuhommana myös sohvien selkänojista tuli nyt valmiit, enää puuttuu hyllylevyt ja systeemin kasaaminen.

5 kommenttia:

  1. Nostan hattua, tämä etenee hienosti!

    Taidanpa itsekin sahata tuon paaran puoleisen takalaipion pois, ja teen uuden taaempana.

    Samannäköistä touhua;
    http://www.fe83.org/gallery/view_photo.php?set_albumName=album103&id=im000616

    - harald

    VastaaPoista
  2. Mallintakaa sitten akkujen kiinnitys niin, että ne tarvittaessa pysyvät paikallaan vaikka vene on ylösalaisin. Netissä pyörii aika huima video siitä miltä näyttää ylösalaisin olevassa veneessä jossa irtamisto liikku.

    - harald

    VastaaPoista
  3. Tuutorihommat vievät kaiken ajan?

    VastaaPoista
  4. Lähinnä vedetään henkeä välillä, tänä vuonna on ollu suht paljon tekemistä, mm. kerhon lippulaivaan Triptoniciin on tehty melkoisen kattava peruskorjaus, sit järjestettiin 60v-juhlat, hommattiin oma pursilippu, vedettiin ennätysmäärä purjehtijakursseja. Kyl tää tästä, pikkuhiljaa.

    Toki noi akut laitetaan kii niin jotta pysyy, laipioiden syleilystä ne nyt ei juuri muualle pääsy kuin ylös ja se otetaan kiinni akkujen yli vedettävillä remmeillä. Vaikka sinänsä tuota kaatovideota pahemman kaaoksen saa aika äkkiä aikaiseksi kun rupeaa remontoimaan bååttia reilummalla kädellä :D

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä, jatkoja seurataan innolla!

    - harald

    VastaaPoista