perjantai 29. kesäkuuta 2012

Sehän liikkuu!

Eilen vene siirrettiin moottorilla ajamalla Lauttasaareen maston nostoon ja omalle paikalleen Ruoholahden altaaseen.

Sähkömoottorin toiminta veti suupielet ylöspäin ja tarjolla oleva teho ja säädettävyys olivat jotain ihan muuta, kuin auttamatta vanhanaikasissa, diesel putputtimissa. Ja metelistä ei ollut tietoakaan.

Viidensolmun ajovauhtiin tarvittiin n. 20 % tehosta, joka oli aavistuksen enemmän kuin oletus oli, toki vastatuulta ja pientä aaltoakin oli.

Koneen toimintaa ihmetellessä valokuvaus pääsi unohtumaan, mutta eiköhän kuviakin saada tänne lähipäivinä.


keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kuoriutuminen

Kuin Feenix tuhkan alta, alkaa eVene pikkuhiljaa nousta asennusrojun ja työkalujen alta, ja ainakin tähän asti sieltä on paljastunut varsin toimivan oloinen ja itse tehdyksi siistin näköinen vene, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Suurin osa työkaluista ja asennuskamasta kantautui varastolle ja veneen ilme nousi heti pykälän kun se saatiin tyhjäksi. Seuraavaksi perusteellinen siivous ja purjehduskamojen kantaminen veneelle, samalla kun viimeisiä asennuksia tehdään. Suurimpana asennuskohteena vielä maasähköt, pienten listalla mm. johtojen niputtamista, tukijalaatta ja loput sisävalot.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

eVene tähtää Hangon Regattaan

Tänään saatiin ehjä kaasukahva ja kaapeli veneelle ja todettiin jotta nyt kone pelaa luotettavasti. Akut on vielä esisarjan mallia josta puuttuu suojaukset ja lataustason näyttö mutta tuotantosarjan akut pitäisi tulla pikapuoliin, ovat jo maassa ja niistä puuttuu enää softa sisältä ennenkuin kulkeutuvat veneeseen. Kummilla akuilla vain vene kulkee, joten lähdetään kokeilemaan toimivuutta ja korkkaamaan vene Hangon Regattaan, FE83-luokkakisoihin. Tukena vieressä on kerhon toinen Fe, Trip Tease, siltä varalta että tulisi jotain yllättäviä ongelmia. Ja päästään kisoihin kunnon edustuksella :)

Samoin muutkin systeemit on senverran lähellä valmista että testit voi aloittaa, puutelistalla on vielä maasähköt, 48-12 konvertteri ja jotain pientä. Toki ennen purjehdusta vene pitää vielä siivota, varustella ja rikata, tulevallakin viikolla riittää siis puuhaa.

Veneen nimi ja pääsponsorin tarrat laitettiin nyt myös kylkeen, joten vene on siltä osin edustuskunnossa. Samalla tuosta näkyy hyvin sähkömoottorin vaikutus veneen kellumisasentoon. Vaikka akuston, laturien, moottorin ja elektroniikan kokonaismassa ei juuri eroa dieselistä tankkeineen ja apulaitteineen, massan parempi sijainti saa veneen kellumaan oikeassa trimmissä ilman että perä ui toivottoman syvällä kuten normaalisti.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Electric Juhannus part 4

Talkooilta aloiteltiin perinteiseen tapaan kauppakierroksella, koska aina puuttuu jotain että voisi tehdä seuraavan asennuksen. Valitettavasti tällä kertaa puutoslistalla oli myös ehjä kaasukahva ja moottorinohjauksen kaapeli, eivät nyt ehtineet juhannukseksi joten vene viettää Jussin laiturissa ja rakentajat kuka missäkin. Mutta Regattaan mennään, jollei muuten niin hinaamalla ja vielä ehditään helposti saada tuo moottorikin valmiiksi.

Tämän päivän puuhana laitettiin maston asennukset, toppiin tuli windexin ja vhf-antennin seuraksi ankkurivalo ja tuulimittarin anturi. Paljon enempää kamaa tuonne ei enää mahtuisikaan... Myös koneajovalo laitettiin uusi.

Keittiöstä tuli myös valmis, jääkaapin kansi ja säilytyslokero viimeisteltiin. Tiskialtaaseen tuli aukon jämäpalasta kansi, käytäntö osoittaa onko tuolle hyötykäyttöä mutta nyt kun sopiva jämäpala oli tuon teki äkkiä.

Sähköjäkin raapusteltiin taas jokunen pala lisää. Bilteman kytkinpaneelin takana oli riemukkaasti 4.8mm liittimet joten normaali 6mm lattaliittimillä tehty kytkentä jouduttiin uusimaan noille 4.8mm jotta liitos pitää kun kannen sulkee, muuten jäykät johdot heiluttavat liittimiä irti. Hellan ja lämmittimen polttoainelinjasta ihmeteltiin vielä kuplia pois ja lämmittimen ilmaletkut laitettiin uusiksi, olivatkin toisin päin. Lämmitin kun on nopeasti katsoen samannäköinen molemmilta puolilta ja asentaessa kuvaa tuli vilkaistua hiukan liian nopeasti joten vehje imi ilmaa suuttimista ja lämmitti laitekaappia vaan nyt on oikeinpäin sekin.

Taas pohdittiin sitäkin että valmiina helpolta näyttävään asennukseen uppoaa yllättäviä määriä aikaa kun joutuu alkutekijöistä alkaen ensin miettimään ja kokeilemaan miten se on tehtävä, ja veneessä vielä voi kertoa normaalit asennustunnit kahdella kun jokainen laite on jossain vihoviimeisen kulman takana jemmassa. Valmista tulee hiljalleen. Projektitiimi siirtyy nyt Jussin viettoon ja hommat jatkunee maanantaina.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Electric Juhannus part 3

Viimevuonna aloitettu kerhon perinne yhden veneen puuhaamisena raadosta purjehduskuntoon juhannusta edeltävän viikon öinä saa nyt selkeästi jatkoa ja tehtiin jo ennätyksetkin, venekerhon vartiomies oli vähän ihmeissään kun porukka puuhaa paatilla kolmeen asti yöllä. Auringonnousua ei ihan vielä nähty mutta kyllä yö tuossa jo valkenee. Vaan on tullut tulostakin tuolla projektiin upotetulla tarmolla.

Yön pimeyteen ja asentajien mieliin toi huomattavan määrän valoa 12V järjestelmän ensimmäinen isompi testiherätys, joka tuotti merkkivalojen iloisen sekamelskan ja listan toimivia laitteita veneeseen. Jo aikaisemmin asennetut radiot toimivat edelleen. Mittaristo heräsi eloon, lukemat näyttivät kaikinpuolin järkeviltä ja gepsukin löysi veneelle järkevän sijainnin, ja pienen väribingon jälkeen osasi kertoa sen myös radiolle jolloin dsc-hätäkutsun mukana menee automaagisesti paikka. nmea 0183:han ei ole mitenkään standardi, joten kun kytkee tässä tapauksessa sinisen ja valkoisen vihreään ja keltaiseen niin sitten pelaa, helppoa kuin mikä. Mastoon juostiin tuulimittarin ja ankkurivalon kaapeloinnit, enää tarvitsee kiinnitellä nuo toppiin.

Sisävalaistusta laitettiin myös alkuun rakentamalla toinen salongin yleisvaloista. 2m U-muotoinen tiikkilista kattoon ja siihen ledinauhaa (lämmin valkoinen, IP-67 eli vesitiivis) ja kytkinpalikka seinään. Hyvin valaisee, kuten aikaisempien sijoittelutestien perusteella arveltiinkin. Näitä voisi tehdä muihinkin veneisiin, helppo ja nopea väsätä ja toimii yleisvalona hirveän hyvin kun valaisee laajalta.

Wallaksien toimintaa ihmeteltiin myös, lämmitin heräsi ekalla yrittämällä heti kun älyttiin painaa nappia tarpeeksi kauan. Tätä ennen tutkittiin varmuuden välttämiseksi koko johdotus kun napin lyhyt tökkiminen ei tuonut elonmerkkejä. Hella tuotti kevyttä päänrapsutusta kun ensin ei meinannut millään jäädä palamaan, mutta lopulta syy löytyi hiukan löysästä liittimestä polttoainelinjassa ja kun se korjattiin niin jo vain alkoi toimia. Keittiö saatiin muutenkin nyt kokolailla iskuun, tiskiallas ja hanat on paikoillaan ja hellan taakse on rakenneltu säilytyskolo johon pääsee näppärästi päältä käsiksi. Varastotilaa ei ole ikinä liikaa... Jääkaappia piti vielä hiukan muotoilla, kansi tuli tehtyä viime kesänä ns. jämptiksi, sopii kyllä hyvin paikalleen mutta ilmanpaine hidastaa sulkemista senverran että kavennettiin lopulta kuitenkin pari milliä tiiviyden kustannuksella jotta tuon saa helpommin auki ja kiinni. Koneistoa ei vielä ole, mutta toimii tuo nytkin kylmäkalleilla tai jäillä.

Ultraäänipohjainen eliönesto alkoi myös asentua, nyt liimattiin lähetin epoksilla pohjaan ja huomenna on tarkoitus laittaa keskusyksikkö paikalleen ja sähköt kiinni jolloin homma alkaa toimia. Lähetintä varten pohja ensin hiottiin pieneltä osalta tasaiseksi, liimattin kaulus epoksilla siihen, sitten rasvaa väliin hyvän kontaktin varmistamiseksi ja kierrettiin anturi paikalleen. Sijoituspaikkana moottoritilan takaosa, jossa tuon pitäisi suojata mahdollisimman hyvin koko venettä.

Varastolle on myös alettu kasata veneen varusteita, ja esimerkiksi pestyt patjanpäälliset, jokunen uusi kiinnitysköysi, pelastusliivit ja turvavaljaat on nyt siellä valmiina.

Kokonaisuutena vene alkaa siis olemaan, vaikka miljoona pikkujuttua pitää vielä juosta. Lähinnä suurin työkohde on moottorin sähköistys, lopullisia paloja puuttuu vielä mutta ovat tulossa. Akkujen lopullinen versiokin on jo saapunut maahan ja odottaa enää softapäivityksiä ennenkuin saadaan veneelle ja päästään asentamaan. Erona noihin veneessä oleviin esisarjan akkuihin siis kaikki suojaukset jotka esisarjasta puuttuvat (mm tyhjäksi ajamisen suoja) ja se että akut tietävät varaustilansa ja osaavat kertoa sen käyttäjälle, joka on ainakin pitemmillä reissuilla kovasti tarpeen. Melkein kun tuo saadaan kuntoon voidaan siirtyä testipurjehduksille ja veneen viimeistelyyn.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Electric juhannus part 2

Asennukset jatkui tiistaina kovalla tarmolla, ja paljon kaapelia vedettiin taas. Sähköjohtojen alle kaappiin jooganneista asentajista kuuluu välillä hassuja ääniä, mutta pala kerrallaan tuo johtokäärme kesyyntyy ja ehkä tuo jossain kohtaa herää jo eloonkin. Moottorin kaapelointia ja kaasukahva lähti korjattavaksi, vika siis löytyi ja kunhan nuo tulevat takaisin pitäisi systeemin toimia luotettavasti. Toki jokunen testiajo on silti paikallaan ennen varsinaista käyttöönottoa.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Electric Juhannus part 1

Otettiin nyt asiaksi saada tuo vene valmiiksi viimeistään Hangon Regattaan, ja osalla projektitiimiä taitaa poltella jo Juhannusveneilyt mielessä joten eilen veneellä olikin lähes ennätysmäärä tekijöitä. Asennusjooga muuttuikin siis joukkuelajiksi, neljällä asentajalla alkaa olla jo se ongelma että kaikki haluavat samaan lokeroon puuhimaan, varsinkin kun suurin osa asennuksista keskittyy laitekaapin lähistölle ja myös keittiö ja 12V sähköt ovat samoilla nurkilla. Puuhastelun tuloksena mm. seuraavat asiat etenivät:
  • Siivottiin hiontapölyt pois veneestä ja muutenkin
  • Sisäänajettiin vaihteistoa ekat 2h, toiset vielä lähipäivinä jotta hammaspyörät hioutuu toisiinsa
  • Maasähkötarvikkeet haettiin Kahalta ja asenneltiin sisäänmenevä pistoke ankkuriboksiin, pari rasiaa salonkiin ja katseltiin lopuille purkeille paikat laitekaapista sekä vedeltiin kaapelia
  • 12V sähköjä rakenneltiin lisää, mm. hella, mittarit, katseltiin 48/12-konvertterin sähköjä
  • Asenneltiin Wallaksen hella sekä siihen pakoputki, sähköveto ja polttoaineputki
  • Keittiö rakenneltiin melkein valmiiksi ja letkutettiin tiskiallas sekä hanat
Kaiken asentamisen tuloksena vene risteilee putkitettua sähköjohtoa melko tiheään, monesta kolosta löytyy jo varsin tukeva nippu johtovetoja. Toki tuo suojaava putkitus tekee spagetista paksumpaa mutta on noita rutkasti joka tapauksessa. Hommat jatkuu nyt kohtuu täysillä jotta saadaan paatti kasaan ja päästään itse asiaan, purjehtimaan.

Toki ennen varsinaisen purjehduskäytön aloitusta täytyy testailla systeemien toimivuus ja liiskata mahdolliset bugit, ainakin todettiin jo moottorissa olevan jonkun kontaktihäiriön, kerta tuo ei lähtenytkään kun siirrettiin vene sisäänajokäyttöä ja helpompaa kulkua varten perä laituriin, vaan lähti uudestaan kun alettiin etsiä melaa ja lokeron kansi kolahti. Vahva epäilys syyllisestä liittimestä löytyi jo, eiköhän tämäkin kohta selvitetä.

Kuvia ja huolellisempaa tekstiä tulee taas jahka ehtii, nyt asennetaan kaikella tarmolla mitä on.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Sehän kelluu

Perjantaina nosturi siirsi veneprojektin sille luontaisempaan ympäristöön, Itämereen. Kaikki vedenalaiset osat ehdittiin saada toimivaan kuntoon ja vedenpäällisiä jatketaan laiturissa. Tassujen kohdat tosin jäi maalaamatta mutta mitäs pienistä.

Laskun yhteydessä moottorista saatiin ensimmäinen märkätesti ja hyvällä menestyksellä kone siirsi veneen nostopaikalta laituriin vaikka asennus onkin hiukan keskeneräinen vielä parin puuttuvan palikan takia. Äänikin on melko hiljainen, kuulee että kone pyörii mutta ihan eri luokkaa kuin polttomoottori. Ja tehoa on vähintäänkin rutkasti, pitää opetella pitämään kiinni veneestä jos konetta käytetään runsaammalla kädellä.

Eikä edes tullut kiire...

Pohjahomma piti saada nyt valmiiksi, koska kenttä pitää olla tyhjä sunnuntaiksi ja viimeinen yhteisnosto oli tarjolla perjantaina. Joten keskiviikkona käytiin maalit kaupasta ja suojattiin veneen kyljet. Näin päästiin torstaina heti aamusta maalaamaan. Taino, aamusta mutta heti kun herättiin ja saatiin kölisauman ruosteet häädettyä rälläkällä. Parempi maalata raudalle, riski maalin pysymisestä kasvaa kovasti. Taiteen sääntöjen mukaan tuo pitäisi vielä käsitellä hapolla ennen maalausta mutta nyt loppui sen osalta aika, samoin kuin tasoittelun, joten saa mennä tän kauden noin ja palataan sauman pariin ens keväänä. Lähinnähän tuo on kosmeettinen haitta, ja toki virtaus kölin yläreunassa ei ole nyt optimaalinen. Kölille ei tehty muuta kuin kaavittiin myrkyt pois, vanha epoksi oli siinä tiukassa kiinni joten saa olla noin, rivon näköinen mutta toimii hyvin. Tuskin kalat tuosta tulee valittamaan.

Maalausta varten hiottu runko putsattiin ensin pölystä ja sen jälkeen pyyhittiin vielä asetonilla jotta kaikki lika on varmasti poissa ja tartunta hyvä. Myrkkymaalithan kaapaistiin pois viime kesänä ja edellisen huonosti tehdyn epoksirempan epoksit hiottiin nyt keväällä. Jäljelle jäi siis vaihteleva paksuus edelleen hyvin kiinni olevaa tehdasepoksia sekä gelcoat. Hiomaoperaatiokin otti taas veronsa kalustossa, toinenkin epäkeskohiomakone antautui. Remontin aikana lahonneista työkaluista voisi kohta tehdä jo tilataideteoksen, ilmeisesti halvat kiinanlaakerit ja lasikuitupöly eivät tykkää toisistaan...

Itse maalaus oli varsin sujuvaa hommaa kun oli ruisku käytettävissä. Yllättävänkin pienellä ohentamisella epoksimaali meni ruiskun läpi, ja kun haki sopivat säädöt niin kerrosta tulee paksulti ja nopeasti. Pienen harjaantumisen jälkeen kerroksen maalasi tunnissa ja vartissa, verrattuna telan viiteen-kuuteen tuntiin. Ja toki ruiskutettu pinta on laadultaan ihan toista kuin telattu, paljon sileämpi. Etenkin kevyen kelin kulkuominaisuuksien kannalta on hyväksi tämä, vaikka kisasileä pohja vielä hiukan hiekkapaperia vaatisikin.

Maalikerrokset ehditiin saada lämpimän päivän ansiosta korrektissa ajassa, 3h ylimaalausaika mahdollisti riittävät 4 kerrosta ja kun nosto on vasta perjantaina illalla ehtii maali kuivua perjantaipäivän joka riittää. Eli pohjalle ei tarvinne tämän jälkeen tehdä pariinkymmeneen vuoteen mitään, kunhan tuo ultraäänieliönesto toimii.

Maalikerrosten välissä puuhattiin muutenkin venettä vesillelaskukuntoon. Pressu pukkeineen kuorittiin pois ja alta paljastui ihan veneen näköinen asia, joskin pölyinen. Ylimääräiseksi käynyttä kamaa roudattiin varastolle autollinen niin tuolla mahtuu taas tekemään jotain.

Vedenalaiset osat viimeisteltiin asentamalla rempattu ja maalattu peräsin paikoilleen, samoin kuin potkurikin. Nyt muuta kuin vene jonkkaan ja loput asennukset laiturissa valmiiksi, jonka jälkeen perusteellinen siivous, varustelu ja sit voidaankin pystyttää juhannussalko a'la Trip eli kraanata masto pystyyn ja siirtyä itse asiaan, purjehdukseen. Jos hyvin menee niin Hangon Regatassa päästään korkkaamaan vene.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Pohjaremppaa osa 2

Homma etenee taas hiljalleen. Viikonloppuna saatiin pohjan paikka hiottua ja nyt myös laminoitua täyteen katkokuitumattoa. Tuli arvioitua hartsin menekki tällä kertaa reilusti yläkanttiin, joten purkin pohjaan jäi kovettumaan pieni klöntti hartsia, vaan mitäpä tuosta. Pääasia, ettei tavara loppunut tehdessä kesken.


Laminaatin kuivuttua pääsi paikan siistimään ensin reunoistaan katkomalla ylimääräiset, jonka jälkeen pääsi hiomaan pinnan muotoonsa. Tuli laitettua mattoa onneksi sen verran reilulla kädellä, ettei suurempia koloja päässyt jäämään ja sai säilytettyä pohjan pyöreyden tuossakin kohtaa.






torstai 7. kesäkuuta 2012

Pohjarempaa...


Tänään mentiin pohjan kunnostuksessa taas pieni askel eteenpäin. Pohjan hiomisessa oli maalin alta esiin paljastunut vanha vaurio, jossa lasikuitu on hieman haljennut jostakin kolhusta paapuurissa keulan alueella. Halkeama on peitetty ilmeisesti ammattimaisen korjaamon toimesta kittaamalla, mikä ei rungossa ole kovin fiksu tapa peitellä kuituvaurioita. Avattiin tänään halkeamaa, joka lähti säteittäin yhdestä pisteestä kolmeen eri suuntaan: eteen, taakse ja alas. Seuraavaksi kuitua päälle, niin saadaan taas varmasti ehjä rakenne.